Täyden palvelun hautaustoimisto
Täyden palvelun hautaustoimisto

Ohjeita arkun kantamiseen

Arkun kantaminen on erityinen tehtävä, jossa vainaja saatetaan viimeiselle matkalleen. Usein kantajina ovat edesmenneen läheiset. Kantajia tarvitaan jos arkku haudataan maahan tai jos vainaja kuljetetaan siunaustilaisuuden jälkeen ulkona odottavaan hautausautoon krematorioon kuljetusta varten.

Tarvittaessa arkun kantajat voidaan järjestää myös kauttamme Kotkan seudulla.

KUINKA MONTA ARKUN KANTAJAA TARVITAAN JA KUKA VOI KANTAA ARKKUA?

Arkun koosta riippuen kantajia tarvitaan kuudesta kahdeksaan. Kantajat ja kantajien järjestys on hyvä sopia etukäteen. Usein läheisimmät omaiset sijoittuvat vainajan pääpuolelle. Tässä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon myös painon jakautuminen ja tarvittaessa varata painavammalle pääpuolelle vahvimmat kantajat. Helpoimmat kantopaikat ovat arkun keskiosassa. Saman pituiset kantajat on hyvä sijoittaa samalle kohtaa arkun molemmin puolin.

Usein suvun miehet on valittu kantamaan arkkua, mutta myös naiset voivat hyvin toimia arkun kantajina.

KUINKA ARKKUA KANNETAAN?

Vahtimestari tai pappi kutsuvat arkun kantajat arkun ympärille oikeana ajankohtana tai sovitusti loppusoiton jälkeen kantajat siirtyvät arkun ympärille omatoimisesti. 

Ennen kantamista vietetään hiljainen hetki arkkuun päin kääntyneenä. Jos kantajilla on päähineitä ne laitetaan päähän hiljaisen hetken jälkeen. Arkkua kuljetetaan jalkopää edellä.

Mikäli arkku haudataan maahan käytetään tällöin kantoliinoja arkun kantamiseen. Kantoliinat laitetaan selän takaa ulommalle olkapäälle, polvia notkistetaan, kantoliina vedetään kireälle ja otetaan alhaalta tukeva ote. Arkku kannetaan ulkona odottavaan saattovaunuun, jonka vieressä kantajat kulkevat haudalle mentäessä. Muu saattoväki seuraa perässä. Jos kyseessä on tuhkahautaus voidaan arkku jättää paikalleen tai kantaa ulkona odottavaan hautausautoon.

HAUTAAN LASKEMISESSA KANTAJAT SEURAAVAT VAHTIMESTARIN OHJEISTUSTA

Olkapäällä oleva liina heitetään taaksepäin ja vapaana oleva käsi viedään eteen toisen käden viereen, niin että kädet ovat peräkkäin kantoliinalla. Liinasta pidetään kiinni siiten, että käsi ei jää kannen alareunan alle. Kantajat molemmilta puolilta arkkua päästävät arkun laskeutumaan samalla nopeudella ettei arkku pääse kallistumaan.

Kun arkku on laskettu hautaan, toisen puolen kantajat päästävät irti kantoliinasta ja toisen puolen kantajat nostavat ne ylös. Kantajien on sovittava etukäteen kumpi puoli päästää irti kantoliinasta 

Kun arkku on haudassa, kantajat pitävät hiljaisen hetken haudan ympärillä ennen poistumistaan.

ARKUN KANTAMINEN TUHKAHAUTAUKSESSA 

Tuhkahautauksessa arkku voi jäädä siunaustilaisuuden jälkeen paikoilleen tai arkku voidaan kantaa ulkona odottavaan hautausautoon krematorioon kuljetusta varten. Tässä tapauksessa on usein valittu kahvallinen arkku jolloin kantoliinoja ei tarvita. Tarvittaessa auton kuljettaja ohjeistaa arkun kantamisessa ja autoon asettamisessa. 

Kotkan hautaus- ja kukkapalvelu on apunasi kaikkeen hautajaisiin liittyvässä Kotkan seudulla. Voit tulla käymään paikan päällä tai ota yhteyttä.

Tutustu myös muihin artikkeleihimme:

Copyright © 2024 Kotkan Hautaus- ja Kukkapalvelu Oy