Muistotilaisuus

Muistotilaisuus on vapaamuotoinen, yleensä omaisten suunnitelman mukaisesti etenevä tilaisuus, jossa muistellaan poismennyttä.

 

Muistotilaisuus voidaan järjestää kotona, seurakunnan tiloissa tai muissa tiloissa. Tilaisuudessa on perinteisesti muistopöytä, jonka valkoiselle liinalle asetetaan kynttilä ja kukkia sekä vainajan valokuva. Ohjelma voi sisältää esimerkiksi puheita, musiikkia, yhteisvirsiä sekä adressien ja sähkösanomien lukemista. Myös kahvi- tai ruokatarjoilu kuuluu tilaisuuteen.

Hoidamme halutessanne kaikki järjestelyt puolestanne tai sovitusti osan niistä.